Dusha

Suunnittelijanero Tapio Wirkkalalla on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen muotoiluun

Tapio Wirkkala (1915 – 1985) on yksi Suomen historian suurimmista muotoilijaneroista, jonka kädenjälki näkyy edelleen vahvasti maamme taideteollisuudessa. Wirkkalan käsissä muotoutui niin puu, metalli, lasi kuin muovikin ja hänen muotoiluunsa kuuluvat mm. elintarvikkeiden pakkaukset, etiketit ja postimerkit.

Taiteilijaperhe lahjakkaan poikansa tukena

Wirkkala on kotoisin Hangosta, jossa hän syntyi taideperheeseen. Hänen isänsä Ilmari Wirkkala työskenteli arkkitehtina hautausmaalla ja äiti Selman harrastuksiin kuuluivat puunveisto ja käsityöt. Opinnot toivat Wirkkalan kuitenkin Helsinkiin vuonna. Hänen perheensä muutti kaupunkiin vuonna 1920, jotta lahjakas poika pääsisi hiomaan piirustustaitojaan jo alakoulussa. Hän opiskeli muotoilua Taideteollisessa keskuskoulussa, erikoisalanaan kuvanveisto.

Suomalaisen muotoilun edelläkävijä

Opinnot jatkuivat Ateneumissa ja opiskelutovereina oli monia muitakin alan tulevia merkkihenkilöitä, kuten Marimekon perustanut tekstiilisuunnittelija Armi Ratia, huonekalusuunnitteluja Ilmari Tapiovaara ja keraamikko Birger Kaipiainen. Heillä kaikilla oli myöhemmin oma tärkeä roolinsa siinä, miten 1950-luvulla suomalainen muotoilu teki kansainvälisen läpimurron. Wirkkala voitti mm. Milanon triennaaleissa vuosina 1951 ja 1954 kolme Grand Prix –palkinto. Vuonna 1951 amerikkalainen House Beautiful –lehti valitsi puolestaan Wirkkalan suunnitteleman Lehti-vadin maailman kauneimmaksi esineeksi.

Uran uusi suunta

Uransa alussa Wirkkala kohtasi haasteen toisensa jälkeen. Lahjakas kuvanveistäjä alkoi juuri saada jalkaa oven väliin, kun toinen maailmansota muutti suunnitelmat. Sodan jälkeen hän aloitti työt mainostoimistossa, osallistuen töillään samalla erilaisiin muotoilukilpailuihin. Vuonna 1946 Wirkkalan työ voitti Iittalan lasitehtaan järjestämän suunnittelukilpailun ja suomalaisissa muotoilupiireissä alettiin kiinnittää huomiota tulokkaaseen. Tämä olikin ensiaskel Wirkkalan tulevalla uralla, sillä monipuolisuudestaan huolimatta hänet tunnetaan nykyäänkin erityisen hyvin lasin muotoilijana. Myöhemmin hän toimi myös Karhula-Iittala lasitehtaan taiteellisena johtajana.

Monipuolista käyttöesine ja taidemuotoilua

Wirkkala ei kaihtanut muotoillessaan taidetta tai käytäntöä, vaan hänen suunnittelemistaan esineistä löytyy sulassa sovussa sekä käyttö- että taide-esineitä. Puusta Wirkkala valmisti huonekaluja ja veistoksia, metallista syntyi koruja ja astioita ja lasista Wirkkala suunnittelu mm. arkeen tarkoitettuja käyttöastioita, vaaseja ja maljakoita. Tämän ohella tuottelias muotoilija jatkoi aktiivisesti myös kuvataiteen parissa ja suunnitteli myös rakennuksia.

Lasin muotoilijana Wirkkala lahjakkuus näkyi erityisesti siinä, kuinka monipuolisesti hän hyödynsi lasin ominaisuuksia. Hän kehittyi työssään loistavaksi lasinpuhaltajaksi, halliten täydellisesti materiaalinsa. Tämä on nähtävissä mm. hänen vuonna 1952 Iittalalle suunnittelemassaan Tapio-lasisarjassa.

Inspiraatiota ja onnea Lapin luonnosta

Tapio Wirkkalalla oli elämänsä aikana lähes alitajuinen, mutta jatkuva kaipaus Lapin luontoon. Vuonna 1958 hän näki sanomalehdessä ilmoituksen, jossa myytiin Lapista maanpalaa ja mökkiä veden äärellä. Wirkkala maksoi paikasta käsirahan edes näkemättä sitä etukäteen. Vaikka hän ei ollutkaan mikään kokenut Lapin kävijä, tuli tästä Lemmensuuksi nimetystä paikasta hänelle erittäin mieluinen oleskelupaikka ja suuri inspiraation lähde.

Kesäaikaan Wirkkala siirsi toimistonsa Lemmensuuhun ja tilasi sinne venepostilla kolme kertaa viikossa tarvittavat materiaalit ja työpostit. Lemmensuussa on edelleen nähtävillä upea kokoelma Wirkkalan muotoilua ja myös sellaisia esineitä, jotka eivät koskaan päätyneet tuotantoon, sillä muotoilija halusi monesti koekäyttää suunnittelemansa astiat ja ruokailuvälineet. Lemmensuusta löytyi myös Wirkkalan oma lempilasi nimeltä Juhla, joka ei kuitenkaan päätynyt tuotantoon. Vuonna 1958 suunnitellusta lasista tehtiin Wirkkalan juhlavuoden kunniaksi erikoissarja.

Taiteilija-avioliitosta potkua suunnitteluun

Wirkkala avioitui vuonna 1945 keraamikko Rut Brykin kanssa. Taiteilijaliitto oli ajoittain myrskyisä, mutta tuottelias. Molemmat puolisot toimivat toistensa kriitikkoina ja kannustajina, ja tekivät myös yhteistyötä. Liitosta syntyivät lapset Sami (1948) ja Maaria (1954), jotka jatkoivat vanhempiensa jalanjäljissä. Molemmat opiskelivat Taideteollisessa korkeakoulussa, Sami jatkaen töitä sisustusarkkitehtina ja Maaria kuvataiteilijana.

© 2021 Dusha Pitera